Hae tästä blogista

torstai 19. tammikuuta 2017

Mika Saranpään luento: Osaamisen arviointi


Osaamisen arvioinnista on tärkeää erottaa oppimisen arviointi. Saranpään mukaan oppimista ei voi arvioida kukaan muu kuin oppija itse. Osaamista sen sijaan voidaan arvioida myös ulkoapäin, kunhan tiedetään, mitä ollaan arvioimassa. Osaamista arvioidaan suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Kun puhutaan ammatillisen osaamisen arvioinnista, ovat arvioinnin kohteena tiedot, taidot ja asenteet autenttisessa työssä. Siksi osaamisen arviointi on problemaattista, jos se tehdään pelkästään tentteihin perustuen.

Osaamisen arviointi perustuu ennalta asetettuihin kriteereihin. Kriteerien tulee olla yhteisesti ymmärrettyjä, toisin sanoen, sekä arvioijan että arvioitavan tulee ymmärtää ne. Kriteereihin liittyy muutamia muitakin tärkeitä näkökohtia. Kriteerien asettajan on täytynyt pohtia, millä perusteella eri tasot (1-3 tai 1-5) erotetaan toisistaan. Ovatko tasojen erot järkeviä ja onko arvioijan mahdollista havaita niitä. Ja toisaalta myös, ovatko eri tasojen sisältämät osaamiset sellaisia, että ne todella vastaavat numeerista arvoa. Mitoitus: onko osaamiset mitoitettu niin, että ne on mahdollista opiskeluajassa saavuttaa?

Kehittävän arvioinnin hengessä kriteerien tulee olla neuvoteltavissa. Toisin sanoen arvioija ja arvioitava käyvät yhdessä arviointikeskustelua. Neuvoteltavuuden elementti tuo arviointiin mukaan sen, että arviointi auttaa arvioitavaa eteenpäin: mitä seuraavaksi?

Vielä viimeiseksi Saranpää muistuttaa meitä, että arviointi on aina ohjausta ja ohjaus on aina arviointia. Arvioinnin tulee olla siis jatkuvaa. Silloin se on kehittävää, silloin se auttaa arvioitavaa eteenpäin. Ohjauksessa ohjaajalla tulee olla kaiken aikaa arvioiva ote. Itse ymmärrän tämän niin, että arvioija pohtii, mitä osaamista opiskelija on tähän saakka saavuttanut ja käy keskustelua opiskelijan kanssa näistä havainnoistaan sekä siitä, miten opiskelija pääsee opinnoissaan eteenpäin, miten hän voi saavuttaa lisää tarvittua osaamista.

1 kommentti:

  1. Mika liikkuu tässä arvioinnin perimmäisten kysymysten parissa. Koulun perinteet ja meidän päissämme olevat arvionnin mallit sietääkin haastaa.

    VastaaPoista