Ensimmäisen oppitunnin 8. luokalle pidin 22.11. Tavoitteeni oppitunnille oli oppia tuntemaan oppilaat nimeltä, kertoa hieman itsestäni, kertoa projektin tavoitteesta ja ohjata oppilaat ideoimaan projektia.
Tavoitteeni oli tietysti toimia yrittäjyyspedagogiikan hengessä, kun yrittäjyysluokka on kyseessä. Olen perehtynyt nyt jonkin verran yrittäjyyspedagogiikkan ja jatkan perehtymistä edelleen.
Alku meni hyvin ja odotusten mukaisesti. Opettelin oppilaiden nimet leikin avulla, jossa kukin kirjoitti lapulle vierustoverin nimen ja joitain ominaisuuksia hänestä. Minun tehtäväni oli näiden vihjeiden perusteella arvata, kuka kukin on.
Ideointivaiheesta sain luokan opettajalta palautetta, että se olisi voinut olla "hullumpi". Allekirjoitan tämän ja ymmärrän, mitä hän tarkoitti tällä. Toteutin ideointivaiheen niin, että jaoin oppilaat ryhmiin, joille annoin aikaa ideoida projektia noin 5 minuuttia. Tämän jälkeen ryhmät sekoitettiin ja ideointia jatkettiin uusissa ryhmissä. Keskustelu sujuu toisilta jouhevammin ja toisia tällainen tapa ei niin motivoi. Havaitsin suuria eroja siinä, miten innokkaasti ryhmät lähtivät ideoimaan.
Kentien parempi tapa toteuttaa ideointi, olisi ollut esimerkiksi sellainen, että ryhmissä olisi alettu tehdä mind mapia ja mind mapit olisi laitettu kiertämään ryhmissä niin, että edellisen ryhmän mind mapia olisi seuraava ryhmä täydentänyt jne.
Projektin aihe saatiin kuitenkin päätettyä ja aiheeksi valikoitui toteuttaa jollekin alakoulun luokalle teatteriprojekti, jossa 8. luokka ohjaa alakoulun luokkaa käsikirjoittamisessa, puvustuksessa, lavastuksessa ja muissa tehtävissä. Esitys esitetään keväällä oppilaiden huoltajille ja isovanhemmille pientä maksua vastaan. Ennen varsinaista teatteriprojektiin ryhtymistä 8. luokka käy vetämässä valitulle alakoulun luokalle joitain improvisaatio-, käsikirjoitus- ja muita harjoituksia.
Sovittiin, että minä lähden hakemaan projektille kumppaniksi alakoulu luokkaa ja sen opettajaa. 8. luokka pohtii yhdessä oman opettajansa kanssa projektin toteutusta eteenpäin ja itse menen ohjaamaan seuraavan tunnin luokalle 13.12. Kyseinen tuntisuunnitelma ei ole valmis, koska se muotoutuu sen mukaan, mitä luokka on oman opettajansa kanssa aiheesta pohtinut sitä ennen ja mihin suuntaan he ovat lähteneet projektia viemään.
Listaanpa tähän joitain asioita, joita olen oppinut yrittäjyyspedagogiikasta tähän mennessä: oivalluta, auta oppilaita ideoimaan itse, rohkaise, ole vähän "hullu", älä anna valmiita vastauksia, unohda turha kriittisyys itseä ja ideoita kohtaan, siedä epävarmuutta, tartu hetkeen, tee jatkuvaa itsereflektiota.
Toisen oppitunnin luokalle pidin 13.12.
En ole vielä onnistunut saamaan projektille kumppani-/kummiluokkaa ja siksi toisen oppitunnin suunnittelu tuntui hankalalta. Miten voisimme suunnitella projektia eteenpäin näistä lähtökohdista? Soitin luokan omalle opettajalle pari päivää aiemmin ja sovin, että tulen joka tapauksessa käymään ja kertomaan tilanteesta. Olin myös koettanut olla rohkeammin oma itseni tunnin suunnittelussa. Päätin tuottaa kuvakollaasin oman 5-vuotiaani toiminnasta kotona. Hän nimittäin sai aikaiseksi monipuolisen askartelutuokion omin avuin ja tulos oli aivan hieno. Hienoa siinä oli se, että hän oli suunnitellut ja toteuttanut oman pikku projektinsa alusta loppuun aivan itse. Kuvakollaasilla halusin tehdä näkyväksi sitä, että omien vahvuuksien kautta löydetty tekeminen on palkitsevaa minkä ikäisille tahansa ja tästä lähtökohdasta kummiluokan (kunhan sellaisen saamme) ohjaaminen tulee olemaan varmasti opettavaista ja hauskaa.
Lisäksi ohjaamani tunnin tarkoituksena oli pyytää oppilaita nimeämään opettajia, jotka heidän kokemuksiensa mukaan voisivat lähteä projektiin. Pari opettajaehdokasta tällä tavoin löytyikin ja pari oppilasta oli halukas lähtemään entiselle ala-asteelleen puhumaan projektista entisen opettajansa kanssa. Sovimme että seuraavalla oppitunnilla tehdään heidän oman opettajansa ohjauksessa aikataulusuunnitelma projektille, joka myös toimii runkona lähteä keskustelemaan aiheesta potentiaalisen kummiluokan opettajan kanssa.
Sovin myös yrittäjyysluokan oman opettajan kanssa, että tulen seuraamaan projektiaikataulun työstöä, joka tapahtuu oman opettajan ohjauksessa. Näin pääsen havainnoimaan tämän ryhmän tapaa työskennellä ja sitä, millaiseen ohjaukseen he ovat tottuneet. Havaitsin nimittäin, että tuntuu hankalalta ohjata ryhmää tuntematta taustoja.
Sain myös sovittua yläkoulun toisen yrittäjyysopettajan kanssa tapaamisesta, jossa pääsen keskustelemaan hänen kanssa siitä, millaisia tavoitteita yrittäjyysopinnoilla yläasteella on ja miten opetus rakentuu luokilla 7., 8. ja 9. Tämä toinen opettaja on myös mukana koko kuntaa koskevassa yrittäjyysstrategiatyöstössä, jonka tarkoituksena on tuoda yrittäjyysopinnot kaikille perusopetuksen asteille, joten pääsen kuulemaan lisää myös tästä työskentelystä.
15.2. projekti on jo päässyt hyvään vauhtiin!
Yrittäjyysluokan oman opettajan johdolla saatiin luotua alustava projektisuunnitelma ja sen jälkeen otin jälleen ohjat käsiini. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että alkuvuodesta on käyty tutustumassa yrittäjyysluokka/alakoululuokka toisiinsa. Tutustuminen tehtiin leikkien. Yrittäjyysluokka oli suunnitellut leikit.
Seuraavalla tunnilla käytiin käsikirjoituksen kimppuun. Alakoululuokka, josta käytän jatkossa nimitystä 3B, oli suunnitellut oman opettajansa johdolla haluavansa tehdä kauhunäytelmän ja kukin oppilas oli kirjoittanut näytelmästä oman versionsa. Nyt oli tarkoituksena, että yrittäjyysluokka, jatkossa yriluokka, kirjoittaa tarinat puhtaaksi ja koostaa tarinoista yhden. Näin tehtiin.
Nyt ollaan jo siinä vaiheessa että käsikirjoitus on valmis ja se on luettu 3B:lle. Väliharjoituksena, ennen kuin käydään varsinaisesti näytelmän työstöön, päätettiin tehdä yhteistyöharjoitus mainoskilpailun avulla. Siinä tuotetaan mainos paikalliselle yrittäjälle ja mainos osallistuu kilpailuun, josta luokan on mahdollista voittaa rahaa talletettavaksi vaikkapa luokan retkikassaan. 3B oli käynyt aiheen kimppuun ripeästi oman opensa johdolla ja kukin oli tuottanut oman idean kilpailuun. Jälleen yriluokan tehtävänä oli koostaa 3B:n töistä yksi mainos, taikka itse asiassa kaksi, sillä mainoskilpailussa kukin saa tuottaa kaksipuoleiseen mainokseen kaksi erilaista työtä. Hirmu hienoja ideoita 3B:ltä oli tullut! Heidän, heidän opensa, yriluokan ja ehkä vähän minunkin keskustelun kautta löytyi nopeasti linja, jolla mainos lopulta toteutettaisiin. Eilen päästiin jo hyvään alkuun ja työtä jatketaan vielä hiihtoloman jälkeen.
Hiihtoloman jälkeen on tarkoitus päästä myös edistämään itse näytelmää: on tarkoitus käydä musiikin, lavasteiden, puvustuksen ja harjoitusten kimppuun ainakin suunnitelma- mutta ehkä myös toteutustasolla.
10.4. Projekti lähti hyvin käyntiin, mutta sitten tapahtui jotain.
On harjoiteltu, on tehty lavasteita, on valittu musiikki, on valittu puvustusta, on kirjoitettu blogia, on seurattu suunnitelmaa melko tarkasti, joitain korjausliikkeitä tehden. Olen huomannut, että yriluokka ei saa projektista aivan sellaista otetta kuin odotin. Odotin heiltä melko vahvaa 3B:n ohjaamista. Käytännössä kuitenkin ohjat ovat kai melkein kokonaan minulla ja 3B:n opella. Yriluokan on vaikea tulla tähän mukaan sillä mentaliteetilla, että tehdään sitä, mitä kulloinkin projektin vaihe vaatii. Ilmeisesti he kaipaavat varsin selkeitä ja konkreettisiä tehtäviä, jotka on asetettu ennakkoon. Niin tämä ei kuitenkaan toimi, koska 3B:n intressi on edistää yriluokan tuntien välissä projektia myös itsenäisesti, ja se on minusta varsin luonnollista. Tämä tekee kuitenkin sen, että projektin vaiheen tuntee parhaiten vain 3B:n ope, jolta minä kysyn statuksen viikottain ja annan sen perusteella ohjeita yriluokalle. Viestintä yriluokan kanssa tapahtuu whatsapp-ryhmässä, luokalla ei ole sähköpostiosoitetta. Whatsapp-viestien tulisi olla lyhyitä, minkä koen isoksi haasteeksi ohjaamisen kannalta. En kuitenkaan voi käydä yläkoululla säännöllisesti luomassa yhteistä näkemystä projektin statuksesta, koska ohjaaminen alakoululla haukkaa osan viikkoni normityöajasta, teenhän koko ajan 100% päivätyötäni opintojen ohessa.
3B:n opettajakin on huomannut, ettei homma ehkä toimikaan ihan niin sujuvasti kuin olivat alkuodotukset. Hän on ehdottanut projektin pienentämistä tavalliseksi koulunäytelmäksi. Se olisi harmi, silloin ei yriluokalla oikein olisi enää mitään järkevää tekemistä projektissa tai ainakin heidän roolinsa kutistuisi hyvin pieneksi. Ja keitäs minä silloin ohjaisin. No, toisaalta olen kyllä jo saanut tästä projektista tähänkin mennessä arvokasta opetuskokemusta, joten toki tämä aika viime loppusyksystä tähän kevääseen ei ole siinä mielessä mennyt hukkaan.
Koetan nyt saada osapuolet keskustelemaan siitä, miten meidän on järkevää jatkaa. Lisähaastetta tuo 3B:n opettajan sairauslomalle jääminen. Teen kuitenkin parhaani siinä, että saamme jatkettua projektia niin 3B:tä kuin yriluokkaakin tyydyttävällä tavalla. Itselleni kertyy samalla kokemusta ja oppia.
Käy sitten kuinka tahansa lopulta projektin kanssa, olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain tämän projektin ohjattavakseni. Olen päässyt kurkistamaan niin ylä- kuin alakoulunkin maailmaan. Tämä on hieno lisä ammatillisen puolen lisäksi.
Myönnettävä on, että projekti taisi olla liian iso pala. Hieman liian iso pala niin itselleni, verrattuna aiempaan ohjauskokemukseeni, sekä siihen, ettei aika oikein tahdo riittää. Lisäksi projektioppiminen on minulle aivan uutta ja koetan ehkä vetää sitä läpi liiaksi oman työelämän kautta hankitun projektikokemuksen kautta. Lisäksi tämä projekti on ensimmäinen laatuaan yhteistyöprojektina ala- ja yläkoulun kesken, ja siltäkin osin haastava. Uudessa on aina opettelua.
Päätän tämän harjoittelun raportoinnin nyt tähän. Saatanpa käydä kuitenkin myöhemmin kirjoittamassa erillisen blogitekstin, esimerkiksi sitten, kun esityksen ajankohta (toivottavasti) varmistuu!
Todella mielenkiintoista - kommentointi jatkuu
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistasinun, opettajien, 3B:n ja yriluokan oppilaiden välinen yhteistyö kuulostaa ainutlaatuiselta ja koulun käytäntöjä uudistavalta työltä. Kuten kerrot, lapsista ja nuorista irtoaa energiaa ja ideoita, kun vaan annamme sille mahdollisuuden ja luotamme heihin.
Sinulle tämä tarjoaa erinomaisen tilaisuuden opettajana kehitymiseen. Tässä on paljon erinomaisia aspekteja, oppilaiden osallistamista, opettajien yhteistyötä, oppiaineiden integrointia, eri luokka-asteiden yhteistä luovaa oppimista ja oppimisprojektin ohjaamista. Minulle vain vahvistuu ajatus, että tämä osa harjoittelua oli sinulta erittäin hieno oivallus.