Organisaatiokulttuurin sisällä useita työkulttuuriheimoja

Kuvan kylä toimikoon vertauskuvana heimolle... Meinaa aina kuvat unohtua. Ja blogissa niitä kai pitäisi olla.

Kimmo Mäen luento käsittelee organisaatiokulttuureita, työkulttuureita ja työkulttuuriheimoja. Organisaatiokulttuurit ovat julkilausuttuja, esimerkkinä strategia. Organisaatiokulttuuri on myös symboleita ja rituaaleja, kuten pukeutumista, käytöstä, kokouksia ja kehityskeskusteluita.

Organisaatiokulttuurin sisällä on useita työkulttuureita ja työkulttuuriheimoja. Heimolla on usein oma kieli, jota ulkopuolisen on vaikea ymmärtää. Kimmo Mäki sanookin, ettei organisaatiokulttuureiden tutkiminen riitä, vaan on mentävä syvemmälle, työkulttuureihin ja heimoihin.

Miten työkulttuuri sitten syntyy? Se syntyy esimerkiksi koulutusohjelmien sisällä tai projektiryhmissä kun ihmiset liittoutuvat ja muodostavat tietynlaisen tavan toimia. Työkulttuurit ovat usein jännitteisessä suhteessa vallalla olevaan organisaatiokulttuuriin.

Työkulttuuriheimoon sitoutuminen kertoo todellisesta sitoutumisesta. Heimon jäseniä sitoo oikean ja väärän käsitys, jota ei ole lausuttu ääneen, mutta jonka jokainen heimon jäsen tietää. Heimoa sitoo myös yhteisesti käytetty terminologia, omat symbolit sekä jaetut arvokokemukset, ja kaikki tämä siirtyy uudelle työntekijälle.

Työkulttuurien tutkimuksessa kiinnostava kysymys on, miten työkulttuureita voidaan tunnistaa. Tunnistamista voidaan tehdä tutkimalla heimon sisällä kulkevia tarinoita ja legendoja, tutkimalla miten heimo kokoontuu, millaisia tiimipalavereita heimolla on ja minkä aseman työn kehittäminen saa heimon keskuudessa. Heimoa yhdistävät myös tietyt uskomukset, kiirepuhe sekä käsitys työnhallinnasta.

Heimotyypit voidaan jakaa seuraaviin:
1. kollaboratiivinen eli yhteistoiminnallinen
2. teennäisen yhteistyön kulttuuri
3. klikkiytynyt kulttuuri
4. monitasoinen liikkuva mosaiikki

Ensimmäisen haasteena on huolehtia siitä, etteivät "kutsumukseen kilahtaneet" (Kimmo Mäen sanoin) uuvu. Toisessa taas työn tekemisestä tulee helposti suorittavaa termin negatiivisessa merkityksessä. Kolmannen osalta jo nimi kertoo sen ongelmista. Neljäs on Kimmo Mäen mukaan ihanteellisin heimoluokka.


Kimmo Mäen luento löytyy täältä: http://www.movenote.com/v/1OAq1TCUjDbMB#

Mitä on Verme?

Kuuntelin Merja Alanko-Turusen ja Heikki Pasasen keskustelun Vermestä. Verme tarkoittaa vertaisryhmämentorointia, jossa ryhmä on keskeinen työväline ja konteksti. Vermeä on kehitelty noin 10 vuoden ajan Jyväskylän käyttäytymistieteiden laitoksella ja ammatillisessa opettajankoulutuksessa sitä on käytetty nyt noin 6 vuoden ajan.

Verme-työskentelyssä jokainen ryhmän jäsen tuo oman osaamisensa ryhmän käyttöön. Ryhmä yhdessä sopii työskentelytavat ja työskentelyn sisällön. Ryhmän jäsenten havainnot eivät ole hajahavaintoja, vaan niiden avulla työstetään yhdessä jotakin valittua teemaa.

Verme on työskentelytapa, jossa pysähdytään yhdessä teeman äärelle ja kukin reflektoi yhdessä käsiteltyjä asioita. Tavoitteita ovat työhön oppiminen, työstä oppiminen ja työssä oppiminen sekä työssä jaksaminen ja oman työn kehittäminen.

Verme-työskentelyssä jäsenet ovat mukana vapaaehtoisesti. Sopiva ryhmän koko on noin 6-7 jäsentä. Ryhmä yhdessä sopii kuinka usein kokoonnutaan ja kuinka pitkäksi ajaksi kerrallaan. Tyypillisesti tapaamiset ovat noin kerran kuussa.

Opettajaopinnoissamme käytetään Verme-työskentelyä. Isot ryhmät on jaettu pienempiin vertaisryhmiin, joiden työskentely täyttää hyvin Vermen määritelmän.

Keskustelu löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=WSnwN0WYUUo

Mitä koulutuksen kentällä oikein tapahtuu?

Jo toukokuussa opintojen alkaessa meille annettiin katsottavaksi muutama luentotallenne, joiden avulla oli tarkoitus orientoitua opintoihin. Kävi kuitenkin niin, että hyvistä aikeista huolimatta tallenteisiin tutustuminen jäi puolitiehen. Ohjaajamme muistutti meitä noista kyseisistä tallenteista syyskuun lähipäivillä ja kertoi edellyttävänsä niiden katsomista ja reflektointia niiden pohjalta omaan oppimiskansioon.

Laitoin nyt tuon tallenteisiin tutustumisprojektin omalta osaltani alulle ja aloitin urakan tutustumalla Kari Kekkosen luentoon otsikolla ”Katsaus koulutuksen ja yhteiskunnan suhteeseen”. Koin ettei ollutkaan välttämättä ihan huono juttu siirtää tuo orientoitumismateriaali tähän vaiheeseen opintoja, jolloin on jo hieman tullut perehdyttyä opiskeltaviin teemoihin. Parhaillaan työstän uraohjauksen opintokokonaisuutta ja huomaan, että Karin luennossa käsitellään paljon samoja teemoja. Kertaus on opintojen äiti ja se, että tutustuu samaan aihepiiriin eri lähteiden kautta vahvistaa muistijälkeä, näin koen.

Karin luennon punainen lanka on muutoksessa oleva koulutus ja oppiminen. Kari lähtee johdattelemaan kuulijaa aiheeseen kertaamalla ensin erilaisia koulutuksen yhteiskunnallisia vaiheita alkaen 1900-luvun alusta, jolloin yhteiskunta oli talonpoikaisvaltainen ja kansakoulu edusti formaalia koulutusta. Seuraavan koulutuksen reformin voidaan katsoa ajoittuvan 1960-luvulle, jolloin teollinen tuotanto ja kaupungistuminen lisääntyivät voimakkaasti ja jolloin ammatillinen koulutus ja peruskoulu olivat aikakautensa koulutuksellisia maamerkkejä. 1990-luvulla Suomessa oli syvä lama, integroiduttiin EU:hun ja keskiasteen uudistus toteutettiin. Myös ammattikorkeakoulu syntyi tuolloin.

Nyt 2010-luvulla on jälleen koulutuksen reformin aika. Aikakautta leimaavat mm. globalisaatio ja digitalisaatio, jotka omalta osaltaan vaikuttavat työurien pirstoutumiseen ja tuovat koulutukseen uudistumistarpeen. Koulutuksen koordinoinnissa on otettava huomioon kysyntä ja tarjonta sekä yhä enenevässä määrin ennakointi. Ennakoimaan pyritään sitä, minkä verran kunkin alan koulutuspaikkoja tarvitsee avata. Valtio- ja globaalillakin tasolla pitää pystyä arvioimaan, kuinka moni keskeyttää opintonsa, kuinka moni siirtyy valmistuttuaan muille aloille ja miten hyvin koulutuksella saavutettu osaaminen vastaa työelämän tarpeita siinä vaiheessa, kun opiskelija valmistuu.

2010-luvun koulutuksen reformissa pedagoginen toiminta täytyy nähdä aivan uudella tavalla. Formaalin ja non-formaalin koulutuksen rajat limittyvät, samoin koulutuksen ja työelämän rajat limittyvät. Puhutaan työn opinnollistamisesta. Tulevaisuudessa ei ole järkevää vetää tiukkoja rajoja opiskelun ja työelämän välille eikä ainakaan pitkittää valmistumista työssä käynnin takia. Ei nähdä työntekoa esteenä opiskelulle vaan päinvastoin nähdään se hyöty, mitä työnteolla  voi olla, miten opiskelu ja työ yhdistetään.

Koulutuksen toimintakulttuuri avautuu. Yhä useammalle on opiskelu mahdollista monimuotoisilla tavoilla, henkilökohtaistetuilla opintopoluilla. Elämänmittainen opiskelu ja oppiminen tulee elintärkeäksi, yhdellä tutkinnolla ei pärjää koko työelämän ajan.

Osaamisperustaisuus tulee opintosuunnitelmiin. Opintosuunnitelmassa kuvataan, mitä oppijan tulee osata tietyn kokonaisuuden läpikäytyään. Opettajien rooli muuttuu luennoivasta opettajakeskeisestä hahmosta kohti ohjaajaa, jonka tehtävänä on ohjata opiskelijaa oppimaan ja ottamaan vastuu omasta oppimisestaan.