Jo toukokuussa opintojen alkaessa meille annettiin katsottavaksi
muutama luentotallenne, joiden avulla oli tarkoitus orientoitua opintoihin. Kävi
kuitenkin niin, että hyvistä aikeista huolimatta tallenteisiin tutustuminen jäi
puolitiehen. Ohjaajamme muistutti meitä noista kyseisistä tallenteista syyskuun
lähipäivillä ja kertoi edellyttävänsä niiden katsomista ja reflektointia niiden
pohjalta omaan oppimiskansioon.
Laitoin nyt tuon tallenteisiin tutustumisprojektin omalta osaltani
alulle ja aloitin urakan tutustumalla Kari Kekkosen luentoon otsikolla ”Katsaus
koulutuksen ja yhteiskunnan suhteeseen”. Koin ettei ollutkaan välttämättä ihan
huono juttu siirtää tuo orientoitumismateriaali tähän vaiheeseen opintoja,
jolloin on jo hieman tullut perehdyttyä opiskeltaviin teemoihin. Parhaillaan työstän
uraohjauksen opintokokonaisuutta ja huomaan, että Karin luennossa käsitellään
paljon samoja teemoja. Kertaus on opintojen äiti ja se, että tutustuu samaan
aihepiiriin eri lähteiden kautta vahvistaa muistijälkeä, näin koen.
Karin luennon punainen lanka on muutoksessa oleva koulutus ja
oppiminen. Kari lähtee johdattelemaan kuulijaa aiheeseen kertaamalla ensin
erilaisia koulutuksen yhteiskunnallisia vaiheita alkaen 1900-luvun alusta,
jolloin yhteiskunta oli talonpoikaisvaltainen ja kansakoulu edusti formaalia
koulutusta. Seuraavan koulutuksen reformin voidaan katsoa ajoittuvan
1960-luvulle, jolloin teollinen tuotanto ja kaupungistuminen lisääntyivät
voimakkaasti ja jolloin ammatillinen koulutus ja peruskoulu olivat aikakautensa
koulutuksellisia maamerkkejä. 1990-luvulla Suomessa oli syvä lama,
integroiduttiin EU:hun ja keskiasteen uudistus toteutettiin. Myös
ammattikorkeakoulu syntyi tuolloin.
Nyt 2010-luvulla on jälleen koulutuksen reformin aika. Aikakautta
leimaavat mm. globalisaatio ja digitalisaatio, jotka omalta osaltaan
vaikuttavat työurien pirstoutumiseen ja tuovat koulutukseen uudistumistarpeen.
Koulutuksen koordinoinnissa on otettava huomioon kysyntä ja tarjonta sekä yhä
enenevässä määrin ennakointi. Ennakoimaan pyritään sitä, minkä verran kunkin
alan koulutuspaikkoja tarvitsee avata. Valtio- ja globaalillakin tasolla pitää
pystyä arvioimaan, kuinka moni keskeyttää opintonsa, kuinka moni siirtyy
valmistuttuaan muille aloille ja miten hyvin koulutuksella saavutettu osaaminen
vastaa työelämän tarpeita siinä vaiheessa, kun opiskelija valmistuu.
2010-luvun koulutuksen reformissa pedagoginen toiminta täytyy nähdä
aivan uudella tavalla. Formaalin ja non-formaalin koulutuksen rajat limittyvät,
samoin koulutuksen ja työelämän rajat limittyvät. Puhutaan työn
opinnollistamisesta. Tulevaisuudessa ei ole järkevää vetää tiukkoja rajoja
opiskelun ja työelämän välille eikä ainakaan pitkittää valmistumista työssä käynnin
takia. Ei nähdä työntekoa esteenä opiskelulle vaan päinvastoin nähdään se hyöty,
mitä työnteolla voi olla, miten opiskelu
ja työ yhdistetään.
Koulutuksen toimintakulttuuri avautuu. Yhä useammalle on opiskelu
mahdollista monimuotoisilla tavoilla, henkilökohtaistetuilla opintopoluilla. Elämänmittainen
opiskelu ja oppiminen tulee elintärkeäksi, yhdellä tutkinnolla ei pärjää koko
työelämän ajan.
Osaamisperustaisuus tulee opintosuunnitelmiin. Opintosuunnitelmassa
kuvataan, mitä oppijan tulee osata tietyn kokonaisuuden läpikäytyään.
Opettajien rooli muuttuu luennoivasta opettajakeskeisestä hahmosta kohti
ohjaajaa, jonka tehtävänä on ohjata opiskelijaa oppimaan ja ottamaan vastuu
omasta oppimisestaan.
Yllätit minut, lyhyestä jutustani olitkin saanut aineiksia pitkään pohdintaan.
VastaaPoista