YTO-harjoitus: Myönteinen ajattelu arjessa

Tein äskettäin kyseisen harjoituksen ja pidin siitä. Harjoitus oli tehty kyselylomakkeelle ja eteni sivu kerrallaan eteenpäin. Jokaisella sivulla oli jokin pieni kirjoitusharjoitustehtävä. Tehtävä kokonaisuudessaan johdatteli mukavasti aiheeseen ja sen perusteella voisin jopa lukaista jonkin aihetta käsittelevän teoksen (jos olisi aikaa!).
Mainoksessa kerrottiin harjoitukseen kuluvan vain 15 minuuttia, mikä toimi hyvänä motivaattorina tehtävän tekemiseen.
Tehtävä oli sopivan pituinen, mielenkiintoinen ja hauskasti rakennettu.

Organisaatiokulttuurin sisällä useita työkulttuuriheimoja

Kuvan kylä toimikoon vertauskuvana heimolle... Meinaa aina kuvat unohtua. Ja blogissa niitä kai pitäisi olla.

Kimmo Mäen luento käsittelee organisaatiokulttuureita, työkulttuureita ja työkulttuuriheimoja. Organisaatiokulttuurit ovat julkilausuttuja, esimerkkinä strategia. Organisaatiokulttuuri on myös symboleita ja rituaaleja, kuten pukeutumista, käytöstä, kokouksia ja kehityskeskusteluita.

Organisaatiokulttuurin sisällä on useita työkulttuureita ja työkulttuuriheimoja. Heimolla on usein oma kieli, jota ulkopuolisen on vaikea ymmärtää. Kimmo Mäki sanookin, ettei organisaatiokulttuureiden tutkiminen riitä, vaan on mentävä syvemmälle, työkulttuureihin ja heimoihin.

Miten työkulttuuri sitten syntyy? Se syntyy esimerkiksi koulutusohjelmien sisällä tai projektiryhmissä kun ihmiset liittoutuvat ja muodostavat tietynlaisen tavan toimia. Työkulttuurit ovat usein jännitteisessä suhteessa vallalla olevaan organisaatiokulttuuriin.

Työkulttuuriheimoon sitoutuminen kertoo todellisesta sitoutumisesta. Heimon jäseniä sitoo oikean ja väärän käsitys, jota ei ole lausuttu ääneen, mutta jonka jokainen heimon jäsen tietää. Heimoa sitoo myös yhteisesti käytetty terminologia, omat symbolit sekä jaetut arvokokemukset, ja kaikki tämä siirtyy uudelle työntekijälle.

Työkulttuurien tutkimuksessa kiinnostava kysymys on, miten työkulttuureita voidaan tunnistaa. Tunnistamista voidaan tehdä tutkimalla heimon sisällä kulkevia tarinoita ja legendoja, tutkimalla miten heimo kokoontuu, millaisia tiimipalavereita heimolla on ja minkä aseman työn kehittäminen saa heimon keskuudessa. Heimoa yhdistävät myös tietyt uskomukset, kiirepuhe sekä käsitys työnhallinnasta.

Heimotyypit voidaan jakaa seuraaviin:
1. kollaboratiivinen eli yhteistoiminnallinen
2. teennäisen yhteistyön kulttuuri
3. klikkiytynyt kulttuuri
4. monitasoinen liikkuva mosaiikki

Ensimmäisen haasteena on huolehtia siitä, etteivät "kutsumukseen kilahtaneet" (Kimmo Mäen sanoin) uuvu. Toisessa taas työn tekemisestä tulee helposti suorittavaa termin negatiivisessa merkityksessä. Kolmannen osalta jo nimi kertoo sen ongelmista. Neljäs on Kimmo Mäen mukaan ihanteellisin heimoluokka.


Kimmo Mäen luento löytyy täältä: http://www.movenote.com/v/1OAq1TCUjDbMB#

Mitä on Verme?

Kuuntelin Merja Alanko-Turusen ja Heikki Pasasen keskustelun Vermestä. Verme tarkoittaa vertaisryhmämentorointia, jossa ryhmä on keskeinen työväline ja konteksti. Vermeä on kehitelty noin 10 vuoden ajan Jyväskylän käyttäytymistieteiden laitoksella ja ammatillisessa opettajankoulutuksessa sitä on käytetty nyt noin 6 vuoden ajan.

Verme-työskentelyssä jokainen ryhmän jäsen tuo oman osaamisensa ryhmän käyttöön. Ryhmä yhdessä sopii työskentelytavat ja työskentelyn sisällön. Ryhmän jäsenten havainnot eivät ole hajahavaintoja, vaan niiden avulla työstetään yhdessä jotakin valittua teemaa.

Verme on työskentelytapa, jossa pysähdytään yhdessä teeman äärelle ja kukin reflektoi yhdessä käsiteltyjä asioita. Tavoitteita ovat työhön oppiminen, työstä oppiminen ja työssä oppiminen sekä työssä jaksaminen ja oman työn kehittäminen.

Verme-työskentelyssä jäsenet ovat mukana vapaaehtoisesti. Sopiva ryhmän koko on noin 6-7 jäsentä. Ryhmä yhdessä sopii kuinka usein kokoonnutaan ja kuinka pitkäksi ajaksi kerrallaan. Tyypillisesti tapaamiset ovat noin kerran kuussa.

Opettajaopinnoissamme käytetään Verme-työskentelyä. Isot ryhmät on jaettu pienempiin vertaisryhmiin, joiden työskentely täyttää hyvin Vermen määritelmän.

Keskustelu löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=WSnwN0WYUUo

Mitä koulutuksen kentällä oikein tapahtuu?

Jo toukokuussa opintojen alkaessa meille annettiin katsottavaksi muutama luentotallenne, joiden avulla oli tarkoitus orientoitua opintoihin. Kävi kuitenkin niin, että hyvistä aikeista huolimatta tallenteisiin tutustuminen jäi puolitiehen. Ohjaajamme muistutti meitä noista kyseisistä tallenteista syyskuun lähipäivillä ja kertoi edellyttävänsä niiden katsomista ja reflektointia niiden pohjalta omaan oppimiskansioon.

Laitoin nyt tuon tallenteisiin tutustumisprojektin omalta osaltani alulle ja aloitin urakan tutustumalla Kari Kekkosen luentoon otsikolla ”Katsaus koulutuksen ja yhteiskunnan suhteeseen”. Koin ettei ollutkaan välttämättä ihan huono juttu siirtää tuo orientoitumismateriaali tähän vaiheeseen opintoja, jolloin on jo hieman tullut perehdyttyä opiskeltaviin teemoihin. Parhaillaan työstän uraohjauksen opintokokonaisuutta ja huomaan, että Karin luennossa käsitellään paljon samoja teemoja. Kertaus on opintojen äiti ja se, että tutustuu samaan aihepiiriin eri lähteiden kautta vahvistaa muistijälkeä, näin koen.

Karin luennon punainen lanka on muutoksessa oleva koulutus ja oppiminen. Kari lähtee johdattelemaan kuulijaa aiheeseen kertaamalla ensin erilaisia koulutuksen yhteiskunnallisia vaiheita alkaen 1900-luvun alusta, jolloin yhteiskunta oli talonpoikaisvaltainen ja kansakoulu edusti formaalia koulutusta. Seuraavan koulutuksen reformin voidaan katsoa ajoittuvan 1960-luvulle, jolloin teollinen tuotanto ja kaupungistuminen lisääntyivät voimakkaasti ja jolloin ammatillinen koulutus ja peruskoulu olivat aikakautensa koulutuksellisia maamerkkejä. 1990-luvulla Suomessa oli syvä lama, integroiduttiin EU:hun ja keskiasteen uudistus toteutettiin. Myös ammattikorkeakoulu syntyi tuolloin.

Nyt 2010-luvulla on jälleen koulutuksen reformin aika. Aikakautta leimaavat mm. globalisaatio ja digitalisaatio, jotka omalta osaltaan vaikuttavat työurien pirstoutumiseen ja tuovat koulutukseen uudistumistarpeen. Koulutuksen koordinoinnissa on otettava huomioon kysyntä ja tarjonta sekä yhä enenevässä määrin ennakointi. Ennakoimaan pyritään sitä, minkä verran kunkin alan koulutuspaikkoja tarvitsee avata. Valtio- ja globaalillakin tasolla pitää pystyä arvioimaan, kuinka moni keskeyttää opintonsa, kuinka moni siirtyy valmistuttuaan muille aloille ja miten hyvin koulutuksella saavutettu osaaminen vastaa työelämän tarpeita siinä vaiheessa, kun opiskelija valmistuu.

2010-luvun koulutuksen reformissa pedagoginen toiminta täytyy nähdä aivan uudella tavalla. Formaalin ja non-formaalin koulutuksen rajat limittyvät, samoin koulutuksen ja työelämän rajat limittyvät. Puhutaan työn opinnollistamisesta. Tulevaisuudessa ei ole järkevää vetää tiukkoja rajoja opiskelun ja työelämän välille eikä ainakaan pitkittää valmistumista työssä käynnin takia. Ei nähdä työntekoa esteenä opiskelulle vaan päinvastoin nähdään se hyöty, mitä työnteolla  voi olla, miten opiskelu ja työ yhdistetään.

Koulutuksen toimintakulttuuri avautuu. Yhä useammalle on opiskelu mahdollista monimuotoisilla tavoilla, henkilökohtaistetuilla opintopoluilla. Elämänmittainen opiskelu ja oppiminen tulee elintärkeäksi, yhdellä tutkinnolla ei pärjää koko työelämän ajan.

Osaamisperustaisuus tulee opintosuunnitelmiin. Opintosuunnitelmassa kuvataan, mitä oppijan tulee osata tietyn kokonaisuuden läpikäytyään. Opettajien rooli muuttuu luennoivasta opettajakeskeisestä hahmosta kohti ohjaajaa, jonka tehtävänä on ohjata opiskelijaa oppimaan ja ottamaan vastuu omasta oppimisestaan.

 

Lähipäivien satoa

Syksyn ensimmäiset lähipäivät pidettiin tämän viikon maanantaina ja tiistaina. Maanantaina kuulimme kaksi luentoa: Katri Aaltosen opetuksen suunnittelua koskevan luennon ja Päivi-Katriina Juutilaisen ohjausta koskevan luennon. Aaltonen muistutteli meille nykypäivän opetuksen oppimiskeskeisyyttä verrattuna aiemmin vallalla olleeseen opettaja- ja sitä seuranneeseen oppilaskeskeisyyteen. Juutilaisen luennosta jäi mieleen päällimmäisenä ohjauksen holistisuus ja osana sitä mm. tunnesiteen tärkeys ohjaajan ja ohjattavan välillä.


Opettajakeskeinen opetustyyli on ollut vallalla kautta historian pisimpään. Se on ollut yleinen tapa opettaa ainakin vielä 80- ja jopa 90-luvulla. Kaikki muistamme varmaan hyvin omilta koulu- ja opiskeluvuosiltamme ne nyt lähinnä vitsiltä kuulostavat kalvosulkeiset. Mutta sitähän se oli. Opettaja luennoi kalvoilta ja opiskelijat kirjoittivat sanasta sanaan, mitä kalvolla lukee.


Opettajakeskeisyydestä siirryttiin vähitellen oppilaskeskeisyyteen, jolloin opetusprosessissa alkoi korostua oppilaan merkitys opettajan rinnalla ja jopa ohi. Edelleen kuitenkin opetus oli lineaarista, jolloin koko ryhmä aloitti pisteestä A ja pyrkimys oli saattaa koko ryhmä opetuskokonaisuuden lopussa pisteeseen B. Oppilasta alettiin osallistaa enemmän, mutta opetusmetodit olivat edelleen kuitenkin melko lailla passiivisia ja opettajakeskeisiäkin: oppilas kuuntelee, katselee ja kirjoittaa.


Nykyään ajatellaan niin, että oppilas on keskiössä, ei opettaja. Opettajan tehtävä on ohjata oppilasta oppimaan. Opetus on oppimiskeskeistä. Opetusta suunnitellessa keskiössä on tavoite: millaista oppimista tavoitellaan. Tavoite ohjaa valitsemaan tarkoitukseen sopivan sisällön, työtilat ja -välineet ja metodit. Myös arviointi tulee suunnitella jo opetusta suunnitellessa. Arvioinnin tulee olla jatkuvaa ja oppilaan tulee itse myös arvioida itseään. Oppilaalla on vastuu omasta oppimisesta.


Aaltonen käytti mielestäni moderneja metodeita monipuolisesti ja erittäin onnistuneesti. Opiskelijat saivat osallistua pitkin luentoa ryhmäkeskusteluin, kysymyksin ja kommentein. Kommentit kirjattiin verkkoalustalle, josta ne olivat kaikkien luettavissa reaaliaikaisesti.


Juutilaisen luento oli perinteisempi. Moderneja työvälineitä ei juuri käytetty. Mutta, kuten Aaltosen luennosta bongattua, metodit eivät ole itsetarkoitus. Juutilainen luennoi innostuneesti ja mielestäni innostavasti aiheesta ohjaus. Hän on kasvatustieteen tohtori ja toimii itse opinto-ohjaajaksi opiskelevien ohjaajana. Hänellä on siis paljon tietoa kyseisestä sisällöstä, minkä huomasi mielestäni luennosta hyvin. Keskeinen Juutilaisen käyttämä metodi oli peilaus: hän kysyi paljon kysymyksiä kuulijoilta. Kuulijoiden vastaukset hän kertasi muille kuulijoille ja asetti vastauksen käsiteltävänä olevaan kontekstiin. Näin asia tuli ymmärretyksi muillekin kuin kysymykseen vastanneelle.


Luentojen välissä oli osallistavat ryhmäharjoitukset, jotka tehtiin oman ohjaavan opettajan vetäminä. Harjoitukset olivat mielenkiintoisia ja hauskoja, ne synnyttivät aitoa keskustelua ja oppimista. Maanantai oli kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen päivä.


Tiistaina keskityttiin oman pienryhmän kanssa työskentelyyn. Tehtiin konkreettista suunnitelmaa yhteistyön osalta ja aikataulutettiin sitä. Huomasimme, että meillä on pienryhmässä hyvin eri tavoin asioita hahmottavia ryhmän jäseniä, mutta koemme tämän rikkautena. Näin meillä syntyy paljon keskustelua ja opimme toisiltamme.

Kohti syksyä

Päiväkirjamerkintä näyttää siltä kuin mitään ei olisi tehty 2 kuukauteen. Onneksi ihan näin surkea ei tilanne ole. Opettajaopintoihin liittyviä asioita on kyllä tullut edistettyä kesän aikanakin ja ainakin loppukesästä melko aktiivisesti, voisi sanoa.

Näyttäisi siltä, että minulle on tarjoutumassa tilaisuus päästä ohjaamaan yläkoulun yrittäjyysopintoja. Aihe on mielenkiintoinen ja sopii heks:iini mielestäni sikäli hyvin, että koska minulla ei ole yrittäjyysopinnoista tai yrittäjyydestä saatika yläkoululaisten ohjaamisesta juuri minkäänlaista kokemusta, tukee tämä osio hyvin heks:in tavoitetta erilaisiin kulttuuriympäristöihin tutustuminen. Työtä se tietysti vaatii.

Heks:in kimpussa olen kesän aikana ollut pohdintatasolla junassa matkalla töihin ja sieltä pois. Pohdinta on tuottanut excel-taulukon, josta itse näen helposti, mitä olen suunnitellut ja mikä on seuraava steppi kohti toteutusta. Ilmeisesti opin näkemällä, sillä visuaalisten taulukoiden ja mind mapien tuottaminen ja opinnoissa hyödyntäminen on minulle ominaista.

Viime viikolla polkaisimme oman pienryhmämme toiminnan toden teolla käyntiin. Päätimme kokoontua virtuaalisesti viikottain. Saimme jo päätettyä yhteisen kiinnostuksen kohteemme, johon lähdemme opinnoissamme perehtymään.

Parin päivän päästä on luvassa ohjaavan opettajan tapaaminen. Se toivottavasti kirkastaa vielä lisää ajatuksiani siitä, mihin seuraavaksi opintojen osalta tulee suunnata. Tulossa olevien kahden lähipäivän ohjelma vaikuttaa myös hyvin mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä.

Heksiä heksiä

Hahmottelin heks-suunnitelmaani taulukon avulla.

Käyttöteoriaa pohtimaan

Hellejakson jälkeen tänään olikin melkein yllättävän kylmä ilma. Vettä ei kuitenkaan tullut, joten ulkoiltiin, tottakai. Siinä kivellä istuessani tyttäreni "ravintolan" antimia nauttiessa alkoivat ajatukset taas lipua kohti opeopiskeluja. Muutaman päivän tauko tässä on jo tullutkin siitä, kun olen viimeksi aktiivisesti jotain asian hyväksi tehnyt.

Viime maanantaina kokoonnuimme virtuaalisesti vertaisryhmällämme Kari-open ohjauksessa. Kuulimme tarkemmin, mitä kesän aikana tulisi tehdä. Meidän tulisi ainakin sopia yhteinen teema, johon lähdemme vertaisryhmänä perehtymään opinnoissa ja johon peilaamme oppimaamme. Muutamia ehdotuksia yhteiseksi aiheeksi tuli heti illan mittaan, mutta asia jäi kuitenkin vielä hautumaan.

Vertaisryhmän tapaaminen toteutettiin Adobe Connectilla ja koska en ollut testannut yhteyttä ennakkoon, ei se tietenkään toiminut moitteetta. Oma ääneni kuului muille, mutta heidän äänensä eivät kuuluneet minulle. Valmistautumisen merkitys kun tulee usein ohitettua niin näin voi sitten käydä.

Annetut luentotallenteet on tarkoitus kuunnella ja katsoa kesän aikana ja aloitinkin niiden läpikäymisen tallenteesta, jossa keskustellaan käyttöteoriasta. Sana itsessään ei minusta kovin selkeästi kerro, mistä on kyse, mutta asia on erittäin mielenkiintoinen: millainen ihmiskuva minulla oppijoista on ja miten se ohjaa omaa opettamistoimintaani.

HEKS:in kimppuun

Lähden tekemään alustavaa HEKS-suunnitelmaa peilaamalla nykyistä osaamistani ammatillisen opettajan osaamiskriteereihin.

Ajatukset lentoon

Pitkän päivän jälkeen oli päästävä edes hetkeksi ulos hengittelemään. Pihallahan kukkii jo vaikka mikä. Ulkona ajatukset lähtevät ihan itsestään lentoon, kun niillä on tilaa. Tämänhän voisi ottaa oikein tavaksi: mahdollisimman monena iltana ulos pohtimaan yhtä opiskelun teemaa kerrallaan.

Matka alkaa

Matka ammatilliseksi opettajaksi on alkanut. Eilen tutuistuimme toisiimme ja muodostimme pienryhmät eli vertaisryhmät, kuten uuden kehittymissuunnitelman (ent. ops) termi kuuluu. Lähipäiviä meillä verkko-opiskelijoilla, jotka olemme kasvatustieteen perusopinnot suorittaneet, on vain 8 koko lukuvuonna. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että opiskelua on vain tuon verran. Jokainen on vastuussa omasta oppimisestaan ja ihan ensimmäiseksi jokainen tekeekin itselleen hahmotelman HEKS:stä, eli henkilökohtaisesta kehittymissuunnitelmasta. Myöhemmin HEKS käydään oman ohjaavan opettajan kanssa läpi ja jatkossa sitä vielä tarkennetaan. Opiskelussa tärkeää on myös verkossa ja verkostoissa oppiminen, eli opettajaan ja kanssa oppijoihin pidetään tiivistä yhteyttä koko vuoden ajan aktiivisesti.