Tämä on yhden Haaga-Helian ammatillisessa opettajakoulussa opintonsa toukokuussa 2016 aloittaneen opiskelijan tarina ja samalla opintoihin kuuluva oppimiskansio.
Hae tästä blogista
tiistai 24. toukokuuta 2016
Matka alkaa
Matka ammatilliseksi opettajaksi on alkanut. Eilen tutuistuimme toisiimme ja muodostimme pienryhmät eli vertaisryhmät, kuten uuden kehittymissuunnitelman (ent. ops) termi kuuluu. Lähipäiviä meillä verkko-opiskelijoilla, jotka olemme kasvatustieteen perusopinnot suorittaneet, on vain 8 koko lukuvuonna. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että opiskelua on vain tuon verran. Jokainen on vastuussa omasta oppimisestaan ja ihan ensimmäiseksi jokainen tekeekin itselleen hahmotelman HEKS:stä, eli henkilökohtaisesta kehittymissuunnitelmasta. Myöhemmin HEKS käydään oman ohjaavan opettajan kanssa läpi ja jatkossa sitä vielä tarkennetaan. Opiskelussa tärkeää on myös verkossa ja verkostoissa oppiminen, eli opettajaan ja kanssa oppijoihin pidetään tiivistä yhteyttä koko vuoden ajan aktiivisesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tästä matka alkoi - nyt taamikuun viimeisenä paistaa jo aika keväisesti. Käyn tänään läpi sinun osaamiskansiosi, tapaamme torstaina 2.2.17 Keudassa Keravalla opetusharjoittelussa, joten opinnot ovat jo pitkällä.
VastaaPoista