Vietin yhden illan marraskuun loppupuolella opetuskeittiössä
havainnoimassa opetusta. Paikka on Järvenpäässä sijaitseva Keudan
opetusravintola. Opetusravintolassa opiskelijat ovat työssäoppimassa niin salin
puolella (tarjoilijat) kuin keittiön puolella (kokit). Ohjaajina toimivat
heidän omat opettajansa. Opetusravintola on auki lukukauden aikana muutaman
päivän ja illan sekä tilauksesta.
Olin paikalla klo 14 - 21. Oppilaiden päivä oli alkanut jo
klo 12 ja he olivat täydessä työn touhussa saapuessani paikalle. Opettaja
esitteli minulle oppilaat ja tilat ja toivotti minut tervetulleeksi
havainnoimaan ja kyselemään opiskelijoilta, mitä halusin. En ehkä ollut kovin
aktiivinen oppilaiden haastattelussa, koin etten halua häiritä heidän työtään.
Sain kuitenkin hyvin kattavan kuvan opettajan opetusmetodista ja työnäystä, eli
siitä, mihin opettaja kasvattajana tähtää oppilaiden ohjaamisessa.
Näkisin, että oppiminen opetuskeittiössä on
projektioppimista, tekemällä oppimista ja myös melko vahvasti
yrittäjyyspedagogisessa hengessä tapahtuvaa oppimista. Opettajan tyyli oli
rennon jämäkkä. Opettaja koki, että tässä työssä ei olla pelkästään opettajan
roolissa, jos sillä tarkoitetaan vanhanaikaista ajatusta siitä, että opettajan
tehtävänä on saattaa substanssi oppilaan osaamiseksi. Opettaja saa olla monena
monessa niin sanoakseni. Opettaja ei ole kaveri, mutta hänen täytyy pystyä
kuuntelemaan myös oppilaiden huolia ja ottaa heidän tunteensa huomioon.
Opettaja on joskus vähän kuin äiti (tai isä), hän joutuu soittelemaan
oppilaille, jos nämä eivät tule kouluun.
Opettaja on ryhmähengen luoja, ja
ryhmä aloittaessa yhteisen työskentelyn, tähän täytyy panostaa. Olen sitä
mieltä ja osittain keskustelussamme tuli esiin, että sijaisen voi olla vaikea
hypätä mukaan projektimaisesti toimivan ryhmän toimintaan. Tämä johtuu juuri
pitkälle siitä, että ryhmäytymiseen on käytetty aikaa ja sijainen ei ole tietysti
voinut olla mukana ryhmäytymisprosessissa.
Oli antoisaa seurata kokkioppilaiden työskentelyä.
Uskon,
että tästä kokemuksesta voi ammentaa myös omani alani, eli liiketalouden
opettamiseen.
Tämä oli ehdottomasti tärkeä kokemus - taas erilainen opettaja ja erilainen oppimisympäristö. Analysoit osuvasti opettajan toimintatapaa ja suhdetta oppilaisiinsa.
VastaaPoista