Blogitekstin alkuun haluan ääneen todeta, että valitettavasti suunnittelemani kuuden illan opiskeluputki ei ole mennyt ihan putkeen. Kyseessä on aikaharha. Olin varannut kuusi iltaa opiskeluun, mutta koska se tuntui ruhtinaallisen pitkältä jaksolta, arvelin ehtiväni tehdä yhtä ja toista muutakin kuin opiskelutehtäviä.
Oli miten oli, hauskan mutta väsyttävän lasten kanssa vietetyn uinti-illan ja muutaman kotityön jälkeen ryhdyin kuin ryhdyinkin hommiin. Kuuntelin Mika Saranpään luennon.
Ominaista kehittävälle arvioinnille on, että arviointi
kytketään muuhun toimintaan. Kehittävä arviointi on myös osallistavaa ainakin
kahdella tavalla: siihen kuuluu itsearviointi ja lisäksi siihen kuuluu
tulkintafoorumi, jossa tulkitaan kerättyä tietoa. Tulkintafoorumissa
kiinnostuksen kohteena ovat kaksi kysymystä: mistä nämä tulokset ovat seurausta
ja mitä näistä tuloksista seuraa. Näin ollen loppuarviointikaan ei tule olla
vain jonkin päätepiste, vaan kehittävän arvioinnin hengessä loppuarviointiin
tulisi kuulua osuus, jossa pohditaan, mitä seuraavaksi, mitä näiden tulosten
perusteella tulisi tehdä. Kehittävään arviointiin kuuluu myös ratkaisukeskeinen
elementti: lisää sitä, mikä tuottaa hyvää.
Meidän HEKS-keskusteluja voi tarkastella kehittävän arvioinnin viitekehyksessä ja samoja piirteitä näkisin myös vertaisryhmän työskentelyssä ja opetusharjoittelussa.
VastaaPoista