Mutta sitä ennen on aika suunnata katsetta vuoden takaiseen ja pohtia hieman, mitä on tullut opittua. Aivan ensimmäinen tehtävä oli hahmottaa ammatillisen opettajan osaamisen kriteerit ja verrata omaa osaamista niihin. Tämän vertailun perusteella oli mahdollista saada itselle käsitys siitä, mitkä alueet ovat vielä itsellä hieman heikompia, eli mihin tulee keskittyä. Katsotaanpa:
Vahvuuksiksini olen listannut yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon. Totta, uskon tämän olevan tietyllä tavalla itselleni peruskauraa, mutta toki aiheeseen syvemmin perehtyminen auttoi myös pohtimaan tarkemmin, mitä tarkoittaa yhdenvertaisuus koulutuksen kentällä. Olen ollut myös sitä mieltä vuosi sitten, että otan työssäni huomioon taloudelliset ehdot, kehitän osaamistani systemaattisesti, hallitsen monikanavaisen ympäristön ja osaan perustella toimintaani organisaation strategioiden mukaisesti.
Opeopintojen aikana kehitettäviksi alueiksi olen tunnistanut mm:
- jatkuvan arvioinnin
- kokeilevat ratkaisut
- tulevaisuuden työelämän tarpeiden tunnistamisen
- oppimiskeskeiset ohjausmenetelmät
- erilaiset kulttuuriympäristöt
- koulutusta ja työelämää koskevat säädökset
- yhteiskunnallinen vaikuttaminen tulevaisuuden ammatillisen koulutuksen hyväksi
- opiskelijoiden työllistymisen ja yrittäjyysvalmiuksien tukeminen
Teinkö kokeilevia ratkaisuja? No kyllä, niin voi sanoa. Opetusharjoitteluissa jouduin joskus muuttamaan hieman kurssia, jos alkuperäinen suunnitelma ei toiminut. Eli kokeilin.
Tulevaisuuden työelämän tarpeisiin tutustuin muutamastakin lähteestä, ainakin: kurssilla vinkattu materiaali, omassa organisaatiossa tehty HR-henkilön haastattelu, Keudassa järjestetty yrittäjyysteemainen seminaaripäivä.
Ohjausmenetelmien oppimiskeskeisyys piti olla mielessä päällimmäisenä aina opetusharjoittelussa. Mutta ei se helppoa ollut. Kun on itse tottunut sellaiseen oppimiseen koko ikänsä, että opettaja puhuu ja oppilaat kopsaavat opettajan tekstiä, on aika iso harppaus kokeilla muunlaista. Mutta se kannattaa ja on myös aivan ehdottomasti tehtävä.
Erilaisiin kulttuuriympäristöihin en kovin laajasti päässyt tutustumaan, näiltä osin matka jatkuu siis vielä. Sen verran kuitenkin erilaisia ympäristöjä näin, että kävin muutamissa eri ammatillisissa oppilaitoksissa (näissä keskenään erilaiset kulttuurit joiltain osin), ja pääsin myös tutustumaan hyvinkin erilaiseen ympäristöön peruskoulussa. Myös lähipäivillä tehty tutustuminen erityisopetuksen kenttään, on tätä.
Säädöksiä tuli opiskeltua opiskelijakollegoiden blogiteksteistä (olimme jakaneet aihealueita) ja sieltä löytyi myös vinkkejä itseopiskeluun tai asioiden tarkistamiseen jatkossakin.
Toiseksi viimeinen kohta "yhteiskunnallinen vaikuttaminen tulevaisuuden ammatillisen koulutuksen hyväksi" on listan kohdista varmaan eniten vaiheessa. Olen liittynyt erilaisiin facebook-ryhmiin ja linkedin-ryhmiin, mutta siihen se onkin toistaiseksi jäänyt. Aktivoituminen tällä saralla on siis vielä tarpeen.
Enpä tainnut keritä pahemmin opiskelijoiden työllistymiseen vaikuttaa, mutta ehkä osaltani tuin yriluokan yrittäjyysvalmiuksia. Aika moneen yrittäjyyskasvatusta koskevaan materiaaliin olen myös tutustunut.
Edellä mainituista monia tuli vain pintaraapaistua tai ne jäivät jollain tavalla kesken. Onkin tärkeää nähdä opettajuus elämänmittaisena polkuna, jolla osaamista voi ja tulee kehittää jatkuvasti. Jo viime keväänä tunnistin tämän seikan ja heti silloin huomasin, että ainakin oppimisympäristöjen ja -prosessien kehittäminen sekä vuorovaikutustaitojen kehittäminen ovat jatkuvaa toimintaa.
Pohditaanpa seuraavaksi hetki vermeilyä. Verme = vertaisryhmämentorointi. Katseltuani aihetta koskevan opettajan vinkkaaman videon, totesin että tätähän meidän pienryhmäopiskelumme on tai ainakin sen tulisi olla tätä. Ja vermeä se parhaimmillaan olikin. Pienryhmämme kasvokkain tapaamiset lähipäivissä olivat antoisia. Saimme keskusteltua asioita hyvässä hengessä ja sovittua konkreettisia tavoitteita. Näissä pysyimme, mm. jokainen piti omalle pienryhmälle verkko-opiskelusession alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Verkkosessiot olivat mielestäni laadukkaita ja ne edistivät sekä oppimista että täyttivät vermen kriteerit. Pienryhmän kesken käytiin myös melko aktiivista keskustelua facebook-ryhmässä. Kaikkiaan koin pienryhmän toiminnan hyvänä ja antoisana. Toki, jos aikaa olisi voinut irrottaa vermelle vielä enemmän, olisi se ollut varmasti hyvä juttu.
Yto-harjoituksista pidin kovasti. Yhteistoiminnallinen oppiminen on yksin puurtamisen vastapainoksi aivan mainiota toimintaa. Siinä yhdistyy oppiminen sekä oppijan hyvinvointi, mikä onkin itseasiassa positiivinen kehä: hyvinvoiva oppija oppii paremmin. Yto-harjoituksissa pääsi oppimaan sekä itse yhteistoiminnallisuutta, että pedagogisia ratkaisuja että myös opeopintoihin hyvin liittyviä substansseja. Oma aiheemme Positiivinen pedagogiikka oli hyvinkin innostava enkä aio aihetta jättää, vaan aion siihen vielä palata useastikin sekä yksityis- että työelämässäni, tapahtuu se sitten koulutuksen kentällä tai muualla.
Lähipäivät olivat antoisia. Pelkästään samanmielisten ihmisten näkeminen kasvokkain vastapainona yksin opiskelulle on erittäin arvokasta. Lisäksi lähipäivät oli rakennettu todella hyvin ja teemat sopivat loistavasti opeopintojen kokonaisuuteen. Opetus oli lähipäivinä oppimiskeskeistä ja osallistavaa.
Opetuksen havainnointi ja opetusharjoittelu ovat itsestään selvästi tärkeä osa opiskelua. Löysin mielenkiintoisia havainnointipaikkoja. Toisissa paikoissa oltiin jo pitkällä projektioppimisessa ja mielestäni myös tehtiin opetusta yrittäjyyskasvatuksen hengessä siten, että oppiminen oli henkilökohtaistettua ja nimenomaisesti oppimis-, ei opettajakeskeistä. Oli myös perinteistä luennointia. Voihan senkin tehdä tietysti osallistavasti ja oppimiskeskeisyyteen pyrkien. Ja oman mausteensa koko soppaa antoi tutustuminen peruskoulumaailmaan, joka on vielä aika erilainen kuin ammatillisen koulutuksen maailma, mutta yhteistiä elementtäjä löytyy ja selvästi uudet tuulet puhaltavat jo myös peruskoulussa.
Teemaluennot, keskustelut ja kirjoittaminen olivat kaikki osa opeopintojen hienosti rakennettua monimuotoisuutta. Ne myös tukivat aivan loistavasti ideaa henkilökohtaistetusta oppimispolusta ja sitä, että oppija ottaa vastuun omasta oppimisestaan. Teemaluennot oli tarkoitus katsoa kaikki, ne mitkä opettaja oli katsottavaksi antanut. Oli kuitenkin mahdollista myös valita erityisesti itseä koskettavat ja tietysti oli mahdollista etsiä itse lisää sopivia luentoja esimerkiksi siitä tarjonnasta, johon opettaja viittasi google+-sivullaan. Joitain tällaisia vinkkejä hyödynsinkin. Keskustelut lähipäivinä olivat aivan herkkua. Sitä lajia olisi jaksanut vaikka vähän enemmänkin, mutta lähipäiviä oli tietysti vähän koska olin valinnut nimenomaisesti opintojen verkkototeuksen. No sitten kirjoittaminen, se onkin yksi rakkaimmista asioista itselleni. Aivan mahtava idea opettajalta tämä blogi: tässähän saa kirjoittaa juuri niin paljon kuin ehtii ja jaksaa ja sillä tyylillä kuin itsestä tuntuu parhaimmalta. Osa blogiin dokumentoimisen ideaa on tietysti myös se, että tutustutaan muiden blogeihin. Totuuden nimissä sitä olisi voinut tehdä vaikka enemmänkin, lähinnä keskityin oman pienryhmän jäsenten blogeihin. Ne olivatkin kyllä hyviä oppimisen paikkoja, keskenään hyvin erilaisia.
Jos vielä koettaisi tiivistää sen, mitä olen oppinut: ehkä tärkeinpänä kaikesta olen oppinut, mitä kaikkea opettajuus on ja tiedostan, että opettajuus on alati kehittyvä. Opettajan professiota voi mielestäni toteuttaa vain intohimoisesti. Puolella liekillä ei kovin pitkään. Tämä tarkoittaa ajankohtaisten ilmiöiden seuraamista, yhteiskunnallisen keskustelun seuraamista ja siihen osallistumista, jatkuvaa itsensä kehittämistä, jatkuvaa reflektiota omalla kehityspolulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita täydellisyyden tavoittelua, sehän ei ole mahdollistakaan. Opettaja voi tehdä työtä omalla persoonallisella tyylillään ja kehittää sitä siten kuin itsestä tuntuu hyvältä. Myös omista rajoista täytyy pitää huolta. Esimerkiksi ei pidä olla koko ajan tavoitettavissa ja ei ihan kaikkea vapaa-aikaa kannata käyttää pohtimalla miten voin itseäni kehittää. Toki myös lepo ja irtiotto on tarpeen, muuten tulee varmasti uupumus.
Mitä konkreettista olen oppinut? Olen oppinut, että on säädöksiä ja että ne on hyvä tuntea ja osaan etsiä ne käsiini. Olen oppinut, että oppilaiden yhdenvertaisuus tarkoittaa muutakin kuin sitä että tytöille opetetaan teknistä työtä ja pojille tekstiilityötä. Olen oppinut, että tulevaisuuden ammateissa ongelmanratkaisukyky on tärkeä ominaisuus, samoin kokonaisuuksien hahmottaminen ja vuorovaikutustaidot. Olen oppinut, että oppijaa tulee kannustaa löytämään omat vahvuutensa ja oma polkunsa. Olen oppinut, että opettamiseen on olemassa monenlaisia työkaluja, monet niistä nykyisin digitaalisia. Olen oppinut, että tuntisuunnitelma on hyvä olla, mutta sitä voi joutua muuttamaan hyvinkin radikaalisti ja nopealla aikataululla. Olen oppinut, että blogin pitäminen on erittäin hyvä tapa dokumentoida omaa osaamista, ja että oman sekä toisten blogien pariin kannattaa palata jatkossakin.
Alku-heks, väli-heks ja loppu-heks rytmittivät opiskelua. Tai no tosin, loppu-heks tässä on toki vielä edessä parin päivän päästä, mutta uskoisin ettei se luisu tutulta linjalta: heks-keskustelu opettajan kanssa selkiyttää omat ajatukset siitä, miten opinnot ovat edistyneet ja mihin vielä tulee keskittyä. Oikeastaan jännittää, mitä mielenkiintoista opettajalta tuleekaan, kun tämähän on nyt loppu. Onko loppu uuden alku?
Kiitos Oivi,
VastaaPoistajatkoit loppupohdinnassasi samalla paneutuvalla ja omaa toimintaa ansiokkaasti reflektoivalla linjalla, joka leimannut sinun opintojasi pitkin matkaan. Senkin saattoi lukea, että nautit kirjoittamisesta ja pohtimisesta. Sinulle blogi-muotoinen opintojen dokumentointi ja reflektointi sopii erinomaisesti, kuten itsekin yllä toteat.
Ohjaajana ja opettajanasi on ilo lukea, miten pohdit omaa kehittymistäsi suhteessa ammatillisen opettajan osaamiskriteereihin. Käyt ne yksitellen läpi ja erittelet omaa kehittymistäsi suhteessa opintojen alussa asettamiisi ja arvioimiisi tavoitteisiin. Siitäkin pidin, että lähestyt opettajana kehittymistä elinikäisenä prosessina. Tähän minun on helppo yhtyä. Tuntuu, että jotain tässä jo osaisi ja samalla eläke jo häämöttää.
Verkkomuotoinen opiskelu asettaa omat rajoituksensa opintojen toteutukselle. Lähipäiviä on rajoitetusti, mistä johtuen monia opettajan käytännön taitoja ei pääse yhdessä harjoittelemaan. Oli mukava lukea, että pidit harvojen lähipäivien ohjelmaa hyvin omaa kehittymistäsi tukevana. Toisaalta verkkopedagogiikan opiskeluun ja oppimiseen tarjoutuu monia mahdollisuuksia. Nostat näistä esille mm. YTO-harjoitukset, teemaluennot, verkkosessiot, Takomon Facebook-ryhmän ja ryhmäläisten blogit.
Tiivistät vielä loppuun tärkeinä pitämiäsi kehityskulkuja ja oivalluksia. Tekstisi kertoo, että opintojen aivan olennainen tavoite on kohdallasi saavutettu. sekä pedagoginen ajattelu että opettajaidentiteetin pohdinta ovat kehittyneet. Tämän taustalla on sinun itsesi myönteinen ja syvällinen ota opintoihin, mikä näkyy mm. monipuolisina havainnointikohteina ja rohkeana sukelluksena peruskoulun yrittäjäkasvatuksen kokeiluun. Meidän ohjelma on antanut struktuurin, vertaisryhmä on ollut tukena ja toimijana ja ohjaajana olen toiminut suuntaavana keskustelukumppanina - kuitenkin onnistuneista opinnoista saat eniten kiittää itseäsi.